Oi­keu­denkäyn­nin kaa­vaan puet­tu ma­naa­ja. So­pii ih­mi­sil­le, jot­ka eivät pidä täy­si­ve­ri­sistä – tai muu­toin­kaan ve­ri­sistä – kau­hue­lo­ku­vis­ta, mut­ta sietävät sil­ti sub-g­ris­ham-ta­son kui­vaa oi­keusd­raa­maa. Su­per­na­tu­raa­li sa­nai­lu pe­taa tietä ko­van luo­kan voi­mien yh­tee­not­toon, mut­ta pa­pin to­dis­tuk­sen myötä tu­le­va pal­jas­tus on – vaik­ka­kin gen­rel­le ehkä epä­tyy­pil­li­nen – mel­koi­nen an­tik­lii­mak­si. Pe­rus­tuu hy­vin löyhäs­ti sak­sa­lai­sen An­ne­lie­se Mic­he­lin pu­hut­te­le­vaan to­si­ta­ri­naan, jos­ta oli­si riittä­nyt ai­nek­sia mo­nin ver­roin kiin­nos­ta­vam­paan­kin ku­vauk­seen us­kon­non ja lain, riit­tien ja lää­ke­tie­teen törmäyk­sestä.