It­senäi­nen 31-vuo­tias län­nen­nai­nen (Hi­la­ry Swank) pyö­rittää maa­ti­laan­sa. Il­man vas­tuu­ta lap­sis­ta hän il­moit­tau­tuu va­paa­he­toi­sek­si viemään kol­me mie­len­ter­vey­tensä ra­juis­sa uu­dis­rai­vauk­sen olois­sa me­nettä­nyttä nais­ta hoi­toon. Mat­ka Neb­ras­kas­ta Iowaan on pitkä ja hän löytää hirt­toköy­den päästä rähjäi­sen pum­min (Tom­my Lee Jo­nes), jon­ka tai­vut­taa avuk­seen.

Tom­my Lee Jo­ne­sin toi­nen pitkä oh­jaus (en­simmäi­nen oli Kol­mes­ti kuo­pat­tu, 2005) is­tuu an­siok­kaas­ti län­ne­ne­lo­ku­van pe­rin­tei­seen. Jol­lain ta­val­la siitä mul­jah­taa pas­tis­si John Way­nen Et­sijöistä ja True Gri­tistä. Mo­lem­mat päänäyt­te­lijöistä ovat lisäk­si ot­ta­neet ja saa­neet tur­han il­mei­set roo­lit, jos niitä ver­taa heidän fil­mog­ra­fioi­hin­sa.

Se on sinänsä har­mi, sillä Jo­nes on­nis­tuu luo­maan poik­keuk­sel­lis­ta rea­lis­mia län­nen to­del­li­siin oloi­hin. Se pa­nee vas­tak­kain nai­sen ee­tok­sen ja mie­hen prag­maat­ti­suu­den. Yllättäen sit­kein tai­puu en­sin. Län­si­mai­nen idea­lis­ti­suus kuo­li ja kuo­pat­tiin siis jo 1800-lu­vun, eikä vas­ta 2000-lu­vun glo­baa­li­ses­sa ta­lousjär­jes­telmässä.