Ro­bert E. Howar­din pulp-san­ka­ri Co­nan on toi­mi­va hah­mo al­ku­peräi­sissä no­vel­leis­sa ja siinä en­simmäi­sessä Ar­nold Sc­hwar­ze­neg­ge­rin täh­dittämässä elo­ku­vas­sa. En ole kos­kaan pitä­nyt sar­ja­ku­va­ver­siois­ta, vaik­ka dig­ga­rit Jen­keissä niitä­kin ylistävät.

Sa­ma kos­kee tv-Co­na­nia. En­nem­min kat­soi­sin vaik­ka­pa Ron Elyn 1960-lu­vun tv-Tar­za­nei­ta.

Toi­nen sar­ja­kau­si al­kaa sa­la­peräi­sellä saa­rel­la, jo­ta kan­soit­ta­vat pat­saat al­ka­vat elää.

Näin kökkö eri­kois­te­hos­tei­den käyttöä har­voin nä­kee. Jak­sot on kä­si­kir­joi­tet­tu kli­sei­ses­ti, ja pää­hen­kilöi­den näyt­te­lijän­tai­dot ovat kuin suo­raan perä­ka­ma­ris­ta.

Jak­so­jen ni­met tun­tu­vat sa­maan ta­paan tun­te­mat­to­mil­ta kuin Tar­zan-e­lo­ku­vis­sa ikään. Vain Red Son­ja tun­tuu tu­tul­ta, ja sen­kin hah­mo on lai­nat­tu Co­nan-sar­jan ul­ko­puo­li­ses­ta ro­maa­nis­ta.