Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Super 8

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2011Kesto: minuuttia
Julkaisija: Finnkino 
  
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 266913  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Finnkino) ellei toisin mainita.

Kuvat

Elokuva

Su­per 8 –e­lo­ku­van en­simmäi­nen otos on niin simp­pe­li ja ne­ro­kas, että voi­si mel­keinpä us­koa mes­ta­rinäyt­te­lijä Phi­lip Sey­mour Hoff­ma­nia, jon­ka mie­lestä oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja J.J. Ab­rams on tai­tei­li­ja.

Su­per 8 –e­lo­ku­van en­simmäi­nen otos on niin simp­pe­li ja ne­ro­kas, että voi­si mel­keinpä us­koa mes­ta­rinäyt­te­lijä Phi­lip Sey­mour Hoff­ma­nia, jon­ka mie­lestä oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja J.J. Ab­rams on tai­tei­li­ja. Tai ehkä Ab­rams on­kin ar­te­saa­ni, fil­min kä­si­työläi­nen. Oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­jan hyvässä mie­lessä har­ras­ta­ja­mai­nen in­toi­lu tuot­taa tu­lok­sia, jot­ka sot­kui­suu­des­saan ohit­ta­vat liian täy­del­li­sik­si pu­lee­ra­tut elo­ku­vat. Su­per 8 on to­si mu­ka­va nuor­ten seik­kai­lu­fan­ta­sia.
Su­per 8:n pu­ber­teet­ti­sis­sa kai­ta­fil­mi­har­ras­ta­jis­sa Ar­ka­jal­ko­jen vil­li me­no yh­tyy Vii­sik­ko-seik­kai­luun. Näillä 13-14 –­vuo­tiail­la on yön pi­mey­dessä mys­tee­rin jäl­jillä sa­moil­les­saan Pert­san ja Ki­lun di­lem­ma: us­kal­taa­ko vielä eteenpäin vai mennäkö jo ko­tiin? Haus­kas­ti tätä va­lot­taa jou­kon van­hin ja kook­kain Mar­tin (Gab­riel Bas­so), jol­la yleensä on en­simmäi­senä pu­pu hou­suis­sa. Si­vu­roo­liin jäävä Pres­ton (Zach Mills) on us­kot­ta­va, kos­ka eihän kiin­teinkään jen­gi voi ol­la koos­sa ihan ko­ko ai­kaa.
Vain koi­ra (mel­kein) unoh­tuu klas­si­ses­ta var­hais­nuo­ri­sol­le suun­nat­tu­jen ta­ri­noi­den kaa­vas­ta. Ab­rams on sa­no­nut ole­van­sa ta­ri­noi­ta teh­dessään kiin­nos­tu­nut ra­ken­ta­maan sil­lan ar­ki­to­del­li­sen ja poik­keuk­sel­li­sen vä­lil­le. Su­per 8:n naa­pu­rin­poi­ka­ruk­ka­po­ruk­ka jou­tuu yli­luon­nol­li­sen alie­nin lisäk­si koh­taa­maan en­simmäistä ker­taa toi­sen vie­raan ja ar­voi­tuk­sel­li­sen elämän­muo­don: tytön.
O­hio­lai­nen po­lii­sin poi­ka, 14-vuo­tias Joe Lamb (de­byyt­tinsä te­kevä Joel Court­ney) mas­kee­raa zom­be­ja ka­ve­rin­sa Char­le­sin (Ri­ley Grif­fiths) oh­jaa­maan ja kir­joit­ta­maan pähkä­hul­luun The Ca­se -ly­hy­te­lo­ku­vaan. (Lop­pu­teks­tien ai­ka­na ei kan­na­ta kii­reh­tiä pois teat­te­ris­ta: nuor­ten it­sensä kä­si­kir­joit­ta­ma ja näyt­te­lemä The Ca­se nähdään kre­diit­tien vie­ressä ko­ko­naan – elo­ku­vas­sa siitä on vain pät­kiä.)
Su­per 8-ka­me­roil­la yk­si­tyi­set­sivä­jut­tua ku­va­tes­saan kai­ta­fil­mil­le tal­len­tuu va­hin­gos­sa val­tai­sa ju­naon­net­to­muus ja myös jo­tain liik­ku­vaa, jon­ka ar­mei­ja ha­luaa pitää sa­las­sa kan­sa­lai­sil­ta. Il­ma­voi­mien mie­het ja yössä saa­lis­ta­va se jo­kin toi­ses­ta maail­mas­ta se­koit­ta­vat Lil­lia­nin pik­ku­kau­pun­gin elämän ker­ta­hei­tol­la. Ar­mei­ja hys­syt­te­lee ja pi­mittää tie­to­ja kau­pun­ki­lai­sil­ta. Oi­keil­la jäl­jillä on vain Joen ja Char­le­sin mur­ro­sikäi­nen ku­vaus­ryhmä. Var­hais­tei­ni Ali­ce Dai­nard (El­le Fan­ning) on hou­ku­tel­tu zom­bi­dek­ka­ria sy­ventäväk­si nais­hah­mok­si. Tii­min täy­dentävät räjäh­dy­seks­pert­ti Ca­ry (Ryan Lee), mui­ta päätä pi­tem­pi Mar­tin ja hännän­huip­pu Pres­ton.
To­sin kaik­ki eivät vielä ihan ymmärrä, mi­ten The Ca­sen kä­si­kir­joi­tuk­seen et­siväl­le lisät­ty vai­mo sy­ventää elo­ku­vaa – ”­ma­kes it dee­per”. Var­hai­nen merk­ki sy­ve­ne­mi­sestä on kui­ten­kin se, että ihas­tuk­sen sie­men saa Joen sen­su­roi­maan ka­ve­rei­den­sa kieltä tytön läsnä ol­les­sa. Ei saa sa­noa ”­pus­sy”!
S­he­rif­fi­na­pu­lai­se­na toi­mi­va isä (Ky­le Chand­ler) ke­hot­taa Joe­ta py­symään eros­sa Ali­ces­ta. Jack­son Lamb pitää tytön isää Louis Dai­nar­dia (Ron El­dard) osa­syyl­li­senä po­jan äi­din kuo­le­maan joh­ta­nee­seen ta­pa­tur­maan teräs­teh­taal­la. Muis­tok­si Joel­le on jää­nyt vain ku­va äi­distä me­dal­jon­gis­sa, jon­ka Jack­son an­toi vai­mol­leen lap­sen syn­nyt­tyä. Mut­ta poi­ka ka­pi­noi en­simmäistä ker­taa isäänsä vas­taan: – Ali­ce on kilt­ti mi­nul­le, huu­taa Joe ja ta­paa sa­laa tyttöä, jo­hon poi­ka tun­tee saa­neen­sa ker­ral­la sekä en­simmäi­sen, toi­sen että kol­man­nen as­teen yh­tey­den.
Tuot­ta­ja Ste­ven Spiel­ber­gin vai­ku­te nä­kyy eni­ten toi­min­ta­koh­taus­ten te­hos­teis­sa. Ar­mei­jan tu­li­voi­man ja alie­nin yli­voi­man törmäyk­sistä syn­tyy Ju­ras­sic Par­kin ja Maail­mo­jen so­dan kal­tais­ta sähköistä ry­tinää, ha­joa­vien au­to­jen, ju­nien ja bus­sien kor­via huu­maa­vaa runt­taus­ta. E.T. ja Kol­man­nen as­teen yh­teys nä­kyvät Su­per 8:n kor­keis­sa ”­tuo­tan­toar­vois­sa” – jois­ta pik­ku-S­piel­berg ta­ri­nan sisällä, Char­les ly­hy­te­lo­ku­van oh­jaa­ja-tuot­ta­ja­na, jak­saa jo­ka vä­lissä tii­miä muis­tut­taa.
E­lo­ku­van yh­tey­dessä on mai­nit­tu ta­val­li­sim­mat 70-80 –­lu­ku­jen ver­rok­ki­fil­mit. Mut­ta ava­ruu­su­han pe­rin­ne on kau­kai­sem­pi. Ar­mei­jan epä­luu­lo alie­nei­ta koh­taan ja vyö­ryvät tan­kit nii­den perässä pi­ho­ja sot­ke­mas­sa nä­kyivät jo Wil­liam Ca­me­ron Men­zie­sin fil­missä In­va­ders from Mars (1953). Siinä­kin pik­ku­poi­ka huo­ma­si öi­siin har­ras­tei­siin (täh­tien tark­kai­lu) herä­tessään, että kau­pun­kiin on saa­pu­nut kau­kai­sia vie­rai­ta. 50-lu­vul­la ava­ruu­so­liot oli­vat enimmäk­seen hyökkää­jiä, jo­ten In­va­ders from Mars vas­taa te­la­ket­juil­la ja tu­li­voi­mal­la. Su­per 8:n ta­paan In­va­der­sis­sa mons­te­rin pii­lo on maan al­la ja rat­kai­se­via tais­to­ja käydään pi­meissä tun­ne­leis­sa.
J.J. Ab­rams pys­tyy ilah­dut­ta­vas­ti pitämään il­mas­sa mon­ta pal­loa sa­maan ai­kaan. Mys­tee­ri esi­tellään, kes­keis­ten hen­kilöi­den luon­teet ja kes­kinäi­set suh­teet ra­ken­tu­vat ja taus­tat ker­ro­taan osa­na stoo­rin ke­hit­te­lyä. Tär­keän taus­ta­ta­ri­nan saa myös fil­min alien van­hoil­ta fil­meiltä nä­kyvässä koh­taa­mi­ses­sa tie­de­mie­hen, toh­to­ri Woo­dwar­din (G­lynn Tur­man) kans­sa. Odo­tuk­sia täyttä­vien kaa­va­mai­suuk­sien oheen Ab­rams si­joit­taa kuin ohi men­nen ja al­le­vii­vaa­mat­ta itu­ja ja vih­jeitä, joi­hin kat­so­ja voi tart­tua, jos juo­nel­ta eh­tii ja ha­luaa. Näitä ovat esi­mer­kik­si ke­hi­ty­sas­ke­leet, joil­la Joe ete­nee omak­si per­soo­nal­li­suu­dek­seen, ir­ti pom­pot­te­le­vas­ta ka­ve­ri­pii­ristä, hal­lit­se­vas­ta isästä ja jo­pa pal­vo­tus­ta äi­din muis­tos­ta. Joel­le, niin kuin mo­nil­le muil­le­kin, elo­ku­va on vä­li­ne koh­ti omaa elämää ja toi­sen koh­taa­mis­ta.
Näppärä kä­si­kir­joi­tus ja vuo­ro­pu­he­lun kou­kut­ta­va ”f­low” saa­vat tämän ää­rimmäi­sen viih­dyttävän ja po­ruk­ka­hen­ki­sen elo­ku­van vir­taa­maan nau­tit­ta­vas­ti alus­ta lop­puun. Hen­kilö­ve­toi­suu­den var­mis­taa Ab­ram­sin fil­miin löytä­mien nuor­ten ver­ra­ton yh­teis­pe­li ja -ka­ris­ma. Ri­ley Grif­fiths on kai­ta­fil­min­te­kijä­no­vii­si­na ener­gi­nen tii­min­vetäjä ja or­ga­ni­saat­to­ri, eikä lain­kaan se po­ru­kan pul­luk­ka, jos­ta vään­nettäi­siin help­po­ja vit­sejä kat­so­jil­le. Char­les on pääl­lepäsmä­ri, mut­ta si­vu­sil­min herkäs­ti haa­voit­tu­va ihan­ne­tytön kil­pa­ko­si­ja. Grif­fiths on täy­sin us­kot­ta­va oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja-tuot­ta­ja, mi­ni­ko­koi­nen Or­son Wel­les.
El­le Fan­nin­gin poik­keuk­sel­li­nen lah­jak­kuus ja viehä­tys huo­mat­tiin jo So­mew­he­re-fil­min (ai­noa­na) ilo­pilk­ku­na. Nyt hän saa esi­tellä skaa­laan­sa lau­sues­saan me­ta-e­lo­ku­van rep­liik­kejä ju­na-a­se­mal­la. En­sin tyttö lu­moaa po­jat – ja kat­so­jat – eläy­tymällä täy­del­li­ses­ti dia­lo­giin kuin syn­nynnäi­nen ”­me­to­dis­ti”. Var­si­nai­ses­sa otok­ses­sa – kun Su­per 8 –­ka­me­ra on vii­mein la­dat­tu fil­mi­ka­se­til­la — Fan­nin­gin ku­ten mui­den­kin on huu­det­ta­va vuo­ro­sa­nan­sa ti­lan­tee­seen so­pi­val­la kökköy­dellä niitä tuo­tan­toar­vo­ja pro­duk­tioon tuo­van ju­nan ko­lis­tes­sa taus­tal­la.
Su­per 8:n yllä­tys on se, että Ab­rams on löytä­nyt jo ko­ke­neen Fan­nin­gin vas­tanäyt­te­lijäk­si en­si­ker­ta­lai­sen Joel Court­neyn. Hän on ns. na­tu­ral, luon­non­lah­jak­kuus. Jo­ko Court­neyllä on hie­no ura edessään (kun­han vain ei seu­raa Ri­ver Phoe­ni­xin ja Brad Renf­ron esi­merk­kiä) – tai sit­ten nuo­ri mies vain on juu­ri so­pi­va Joen roo­liin juu­ri tässä ikä­vai­hees­sa. Ab­rams on löydöstään niin in­nois­saan, että an­taa Joen sil­mien kos­tua jo­ka toi­ses­sa otok­ses­sa, mikä tuo mie­leen Shir­ley Temp­len sa­nat: Her­ra oh­jaa­ja, ha­luat­te­ko kyy­nel­ten va­lu­van puo­li­pos­keen vai ihan alas as­ti? Sil­ti­kin ka­me­ran edessä vart­tu­va Joe ja kyp­sem­pi Ali­ce ovat ker­ta­kaik­ki­sen hel­lyttävä pa­ri.
E­si­merk­ki Ab­ram­sin tai­dois­ta on koh­taus, jos­sa Joen zom­biek­si mas­kee­raa­ma Ali­ce leik­kii hah­mol­laan. Kun val­loit­ta­va Ryan Lee ret­kueen vil­lik­ko-Ca­ry­na ja py­ro­tek­niik­ka-a­sian­tun­ti­ja­na saa räjäy­tellä paik­ko­ja pik­ku­pom­meil­laan, Joel Court­neyl­le on fil­mi­ryhmässä va­rat­tu mas­kee­raa­jan vä­hemmän mas­ku­lii­ni­nen työ. Mut­ta Ca­ryn pom­mit kar­koit­ta­vat kaik­ki ympä­riltä, Joe su­tei­neen taas pää­see lä­hel­le, ihan Ali­cen ihol­le. Zom­bi-hah­mos­saan ku­jei­le­va Ali­ce pu­rai­see leik­kisäs­ti poi­kaa. Kun Ali­ce vetäy­tyy, näem­me Joen kau­las­sa huu­li­pu­nan hen­not kos­ke­tusjäl­jet. Kier­to­tietä poi­ka on saa­nut en­si­suu­del­man. Sen häm­mentävän on­nel­li­nen hu­mah­dus nä­kyy Court­neyn kas­voil­ta, vaik­ka Joe ujout­taan kääntää­kin naa­man­sa pois Ali­ces­ta. Koh­taus kestää vain muu­ta­man se­kun­nin, mut­ta on määräävä pa­rin tu­le­van, ken­ties yh­tei­sen ta­ri­nan kan­nal­ta.
Su­per 8:aa on eh­dit­ty jo ver­ra­ta ko­ti­mai­seen Ra­re Ex­port­siin. Kum­paan­kin elo­ku­vaan su­kel­le­taan päi­vy­rin kaut­ta, niissä hei­tetään sä­de­tik­ku am­mot­ta­vaan mont­tuun, kuul­laan ar­voi­tuk­sel­li­sia pau­kah­duk­sia ja mo­lem­mis­sa kerätään ko­ti­ta­lous­ko­nei­ta alie­nin tar­koi­tuk­siin. Jal­ma­ri He­lan­de­rin Ra­re Ex­port­sis­sa yk­sin­huol­ta­ja­per­heen ta­ri­na suo­dat­taa Spiel­ber­gin lem­peän hen­gen ko­ti­mai­sit­tain, jou­lue­lo­ku­van ja kau­hu­lef­fan la­ji­tyyp­pien oma­peräi­senä törmäyk­senä. Su­per 8 on sit­ten­kin vä­hemmän Spiel­ber­gin ta­pai­nen in­tii­min in­ten­sii­vi­nen yk­silös­too­ri. Ab­rams ku­vaa enemmän Geor­ge Lu­ca­sin tyyp­pistä ta­sa-ar­vois­ta ja rie­ha­kas­ta ryhmä­dy­na­miik­kaa — niillä suu­ril­la tuo­tan­toar­voil­la. Ab­rams on­kin tun­nus­ta­nut ole­van­sa juu­ri sitä Star Wars –­su­ku­pol­vea — jo­ka joi­den­kin mie­lestä pi­la­si ame­rik­ka­lai­sen elo­ku­van.
E­lo­ku­vas­sa on su­per­rea­lis­tis­ta on­net­to­muus­ku­vaa ja ve­ristä­kin vä­ki­val­taa. Pa­ras yleisö sil­le lie­nee sen roo­li­hah­mo­jen ikä­ryhmä. Myös van­hem­mat, jot­ka muis­ta­vat esi­tei­nielämän prio­ri­tee­tit naut­ti­vat var­mas­ti Ab­ram­sin vil­pittömä­no­loi­sis­ta silmä­nis­kuis­ta. Eri­tyi­ses­ti suo­sit­te­len Su­per 8:aa 70 ja 80 –­lu­ku­jen nos­tal­gi­koil­le. He vielä muis­ta­vat kau­pal­li­sen ja epä­kau­pal­li­sen mu­sii­kin rin­ta­ma­lin­jat hip­pien ja dis­ko­hi­lei­den vä­lillä. Mu­siik­ki­na kuul­laan poi­kien ka­rao­ke­na lau­let­tu yh­den hi­tin ih­meen The Knac­kin My Sha­ro­na ja myös Chi­cin fik­sua dis­koa, Le Freak.
Lisäk­si tämä elo­ku­va kuu­luu niil­le, jot­ka ovat jos­kus ke­lan­neet kai­ta­fil­mi­rul­laa au­ki va­loa vas­ten nähdäk­seen, mitä se on syö­nyt. Su­per 8 on täynnä kai­ta­fil­mi­ro­man­tiik­kaa. Kuu­lem­me pro­jek­to­rin na­ri­nan ja häikäis­tym­me sen va­los­ta, kun po­jat kat­so­vat ku­vat­tua ma­te­riaa­lia val­ko­kan­kaal­ta. Fil­missä käy­tetään kah­ta eri ka­me­ra­merk­kiä 70-lu­vul­ta. Char­le­sin en­simmäi­sestä ka­me­ras­ta Eu­mig Mak­ro Sound 65 XL:stä rik­kou­tuu lins­si ka­me­ra­ja­lus­tan kaa­dut­tua alun ju­na­koh­tauk­ses­sa. Ly­hyt­fil­min lop­puun­saat­ta­mi­sek­si Joe ”­lai­naa” isältään Ko­dak Ek­ta­soun­din (mal­li ehkä 140 tai sa­mannnäköi­nen Su­per­ma­tic 200 Sound). Sillä isä on ku­van­nut Joe­ta ja tämän äi­tiä. Su­per 8 mm kai­ta­fil­mit pyö­rivät kan­kaal­la tämän tästä.
Ab­rams on sa­no­nut, että fil­mil­le teh­ty­jen ”a­na­lo­gis­ten elo­ku­vien kat­so­mi­nen on voi­mak­kaam­pi ko­ke­mus kuin di­gi­taa­lis­ten”. Su­per 8 on­kin te­kijän rak­kau­den­tun­nus­tus kai­ta­fil­mi­ka­se­teil­le, van­hoil­le ka­me­roil­le, pro­jek­to­reil­le, kä­sikäyttöi­sil­le kat­se­lu- ja edi­toin­ti­lait­teil­le. Su­per 8:s­sa ne heh­ku­vat har­ras­tu­sin­nos­tuk­sen, mie­li­ku­vi­tuk­sen, kä­si­työn ja yh­dessä te­ke­mi­sen elin­voi­mais­ta au­tuut­ta.
Minä han­kin Su­per 8 –­ka­me­ran vuon­na 1978. Sa­ma­na vuon­na löy­sin Lon­toos­ta en­simmäi­sen Sa­nyon walk­ma­nin, vyöllä kan­net­ta­van ka­set­ti­soit­ti­men, jo­ta kuun­nel­tiin pie­nillä kor­va­kuu­lok­keil­la. Ab­ram­sin elo­ku­va si­joit­tuu vuo­teen 1979, jo­ten siinä esi­tellään nuo mo­lem­mat ih­meet. ”­Vai on nuo­ri­sol­la ny­kyään ste­reot­kin”, sa­noo ta­ri­nan she­rif­fi. ”­Mi­hin tämä maail­ma on me­nos­sa?”
Ehkä yh­tei­symmär­rystä koh­ti, ai­na­kin 70-lu­vun lop­puun si­joi­te­tun Su­per 8:n koh­dal­la. Siinä vas­ta­koh­dat lä­hen­tyvät toi­siaan ava­ruu­del­li­sis­sa­kin mi­tois­sa. Näem­me eri­lai­sia per­heitä, jot­ka kaik­ki yrittävät par­haan­sa. Vää­rinkä­si­tyk­set ovat kor­jat­ta­vis­sa ja su­ku­pol­vien vä­li­nen kui­lu yli­tettä­vissä. Lo­puk­si Jack­son Lamb sul­kee poi­kan­sa sy­liinsä sa­noen vain ”I got you!” – mer­kik­si, että po­jan vies­ti on vii­mein men­nyt pe­ril­le ja ymmär­rys lisään­ty­nyt mo­lem­mil­la.
Kes­kei­nen ele­ment­ti elo­ku­vas­sa on sen it­seensä koh­dis­tu­vat viit­tauk­set. Dek­ka­ri­kau­hua te­kevät po­jat pu­hu­vat tuo­tan­toar­vois­ta ja su­ju­vas­ta dia­lo­gis­ta. Vuo­ro­pu­he­lus­sa sa­no­ja ”I lo­ve you” seu­raa ”I lo­ve you, too”, kos­ka se te­kee su­ju­van vai­ku­tel­man – ”It flows”, sa­noo Char­les. Sa­mal­la pe­riaat­teel­la toi­mii myös ka­ve­ri­pu­he, bud­dy talk. Kun The Ca­se –e­lo­ku­vas­sa so­ti­las koh­taa san­ka­riet­sivän, he muis­te­le­vat yh­teistä ai­kaan­sa Viet­na­mis­sa. ”You’­re a good friend”, sa­noo toi­nen, ja toi­nen vas­taa: ”You’­re a good friend, too.” (Sa­nan­vaih­to kuul­laan var­si­nai­sen elo­ku­van sisällä, mut­ta lop­pu­teks­tien ai­ka­na nähtävästä The Ca­se-lyhä­ristä se on pal­jon pu­hu­vas­ti lei­kat­tu pois. Ab­rams tai hä­nen leik­kaa­jan­sa Ma­ryann Bran­don ja Ma­ry Jo Mar­key ovat hylän­neet sen tois­tei­se­na: lii­ka ”f­low” on lii­kaa. Tai sit­ten Char­le­sil­le on tul­lut ee­pok­sen­sa edi­toin­ti­vai­hees­sa it­sek­riit­ti­syy­den puus­ka.)
J.J. Ab­ram­sin ohel­la sel­lai­set oh­jaa­jat kuin Ste­ven Spiel­berg, Pe­ter Jack­son ja Tim Bur­ton ovat teh­neet en­simmäi­set elo­ku­va­ko­kei­lun­sa su­per­ka­sil­la. Yh­destä ka­se­tis­ta sai 3 mi­nuut­tia 20 se­kun­tia val­mis­ta elo­ku­vaa. Pi­ti vain odot­taa, että rul­la pa­la­si ke­hi­tyk­sestä. Ny­kyi­sin di­gi­vi­deo­ka­me­roil­la voi ku­va­ta edul­li­ses­ti tun­ti­kau­sia he­ti val­mis­ta tuo­tos­ta. Kaik­ki syyt ol­la ryh­tymättä elo­ku­van­te­kijöik­si ovat te­ko­syitä. Töi­hin siitä! (HB)
10/08/2011

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy