Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1

Harry Potter and the Deathly Hollows: Part 1 

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2010Kesto: 150 minuuttia
Julkaisija: Warner Bros. 
  
 
Ikäraja:
(11)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 11 vuotta.
VET: 247703  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Warner Bros.) ellei toisin mainita.

Elokuva

“Oi lap­set/­Ko­hot­ta­kaa ää­nen­ne!/­Lap­set, iloit­kaa!”
Vii­mei­sen Pot­ter-kir­jan elo­ku­va­ver­sios­sa Har­ry tans­sit­taa Her­mio­nea tel­tas­sa. Nick Ca­ven ja gos­pel­kuo­ron synkän­toi­vei­kas lau­lu O Child­ren saa nuo­ret kei­nu­maan. Ca­ven ja The Bad Seed­sin tup­la­le­vy Abat­toir Blues/T­he Ly­re of Orp­heus (2004) tai­taa saa­da uu­sia kuu­li­joi­ta.
Big Brot­he­ria ja nuor­ten Ka­ko­laa­kin mit­ta­vam­pi ih­mis­koe lä­hes­tyy päätöstään. Ny­kyi­sin 20-, 21- ja 22-vuo­tiaat Em­ma Wat­son, Da­niel Radc­lif­fe ja Ru­pert Grint ovat viettä­neet mel­kein puo­let elämästään fil­mi­ka­me­roi­den edessä ta­ru­maail­maan vetäy­ty­neinä. Se­kin tuo mie­len­kiin­toa Har­ry Pot­te­rin ja kuo­le­man var­je­lus­ten en­simmäi­seen puo­lik­kaa­seen. Suu­ri osa Kok­ko­lan­kin en­si-il­lan yleisöstä on vart­tu­nut yhtä mat­kaa Her­mio­nen, Har­ryn ja Ro­nin kans­sa.
I­loi­set het­ket, tans­si ja hää­hu­mu ovat poik­keus­ti­lan­tei­ta uu­des­sa Pot­te­ris­sa. En­tis­ten kou­lu­ka­ve­rien ystä­vyys on vah­vaa, mut­ta nyt Har­ryn, Her­mio­nen ja Ro­nin kol­mik­ko sy­lei­lee toi­siaan jo epä­toi­voi­ses­ti, kuin tur­vaa ja loh­tua ha­kien. Ty­ly­pah­kan viat­to­mat kou­lupäivät ja ver­ran­nol­li­nen tur­va ovat Dumb­le­do­ren myötä ka­teis­sa ja ka­ve­rus­ten vit­sit vä­hissä.
Ai­kui­suus­kin ve­rot­taa huo­let­to­muut­ta. Kol­mi­kon vä­lil­le tu­lee sek­suaa­li­sen kil­pai­lun ja ka­teu­den jän­nit­teitä, joi­ta voi­ma­kas vas­tus­ta­ja pyr­kii käyttämään hyväk­si. Ron osoit­tau­tuu luon­teel­taan – tällä­kin ker­taa näyt­te­lijänsä Grin­tin jä­reän­mie­hekkään ha­bi­tuk­sen vas­tai­ses­ti – hei­koim­mak­si len­kik­si ja si­ten alt­tiik­si, kun ystä­vys­ten vä­liin py­ritään lyömään kii­laa. Muu­ten­kin pa­han kam­pea­mi­nen val­las­ta käy kol­mi­kol­le en­tistä ras­kaam­mak­si. Vol­de­mor­tin kan­na­tus­lu­vut kas­va­vat no­peam­min kuin pe­rus­suo­ma­lai­sil­la. Ty­ly­pah­ka ja Tai­ka­mi­nis­te­riö on jo val­lat­tu ja Vol­de­mor­tin kä­ty­reinä kaap­pa­rit har­ven­ta­vat ih­misjäs­tejä ja ku­ra­ve­ri­siä puh­taan noi­ta­ro­dun tieltä.
Sa­mas­sa mää­rin Pot­te­rit eivät ole aiem­min am­men­ta­neet to­del­li­suu­des­ta. Do­lo­res Pi­men­non pöydältä löy­tyvä jäs­ti­vi­hap­ro­pa­gan­da ja ra­dios­sa luet­ta­vat me­ne­tet­ty­jen lis­tat muis­tut­ta­vat nat­si-Sak­san 30-lu­vun juu­ta­lais­vai­no­ja. Ja vil­jel­tiinhän Vol­de­mor­tin ta­pai­sia su­vait­se­mat­to­mia ää­nen­pai­no­ja juu­ri seu­ra­kun­ta­vaa­lien al­la pu­heen­vuo­rois­sa ja mie­li­pi­de­pos­tis­sa. ”Epä­vel­ho­mai­ses­ta toi­min­nas­ta” syy­tet­ty­jen per­kaus ja pu­hut­te­lut Tai­ka­mi­nis­te­riössä saa­vat ai­kaan kyl­miä vä­reitä. Oh­jaa­ja Da­vid Ya­tes on­nis­tuu kylvämään le­vot­to­muut­ta osu­vas­ti va­lit­tu­jen hen­kilö­hah­mo­jen myötä: uu­det luu­dat la­kai­se­vat.
”Tässä tu­lee Frank ja kur­ja van­ha Jim/­Kaik­ki ko­koon­tu­vat ympä­ril­le ystä­vie­ni ke­ra/O­lem­me van­hem­pia nyt/­Va­lo on hämärää/­Ja kaik­ki on vas­ta alus­sa.”
Kuo­le­man var­je­luk­sis­sa pa­ha jyrää ja pa­nee hyvän puol­ta­jat al­ta­vas­taa­jik­si. On­han se kieltämättä dra­maat­tis­ta. Tum­man­pu­hu­vat ku­vat ko­mei­le­vat al­ku­jak­sois­sa Tai­ka­mi­nis­te­riössä ja Weas­leyn ko­din ympä­ristössä. Vol­de­mor­tin kä­ty­rien har­hau­tus Har­ryn jäl­jiltä Pot­ter-k­loo­nien avul­la on haus­ka ja toi­mi­va efek­ti, jos­sa sau­mo­ja ei huo­maan. Sen si­jaan si­vu­vau­nu­mat­ka Hag­ri­din kyy­dissä ja ta­kaa-a­ja­jien väis­te­ly il­mas­sa tun­tu­vat en­nen näh­dyltä ja tur­han pit­ki­te­tyltä tai­donnäyt­teeltä.
E­lo­ku­van vii­mei­nen tun­ti puu­dut­taa. Liian pal­jon on hir­nyrk­kien mel­ko abst­rak­tin et­sis­ke­lyn va­ras­sa. Muis­tam­me­han tie­tys­ti kaik­ki, että hir­nyr­kit ovat avain Vol­de­mor­tin kaa­ta­mi­seen? Row­lin­gin pitkän kir­ja­sar­jan juo­nen­pu­non­ta ai­heut­taa on­gel­mia kai­kes­ta kar­si­maan jou­tu­vis­sa elo­ku­va­ver­siois­sa. Ra­ken­teel­li­se­na rat­kai­su­na Kuo­le­man var­je­lus­ten et­si ja tu­hoa -leik­ki käy tur­han sat­tu­man­va­rai­sek­si. Kun mistä ta­han­sa voi tai­kahäippäistä ja il­miin­tyä min­ne vain, mie­len­kiin­to ta­ri­naan al­kaa hii­pua.
Vai­kut­ta­via koh­tauk­sia to­ki riittää. Her­mio­nen kans­sa käydään lu­men peittämällä hau­taus­maal­la jättämässä sep­pe­le Pot­te­rin van­hem­mil­le. Myö­hem­min Har­ry ja Ron pe­las­ta­vat hen­kensä uhal­la mie­kan jään al­ta lam­mes­ta. Tut­tuun ta­paan­sa kir­jai­li­ja on käyttä­nyt van­ho­ja brit­ti­le­gen­do­ja kuin kai­kui­na pe­rin­nettä kun­nioit­ta­vas­sa vel­ho­ta­ri­nas­saan. Miek­ka löy­tyy Art­hu­rin Ex­ca­li­bu­rin le­gen­dan tyy­liin, mut­ta ko­vin vähäl­le sen vai­ku­tus jää ai­na­kin päätös­ker­to­muk­sen en­simmäi­sessä puo­lik­kaas­sa. Niin poi­kien kuin mies­ten­kin to­del­li­nen po­tens­si tun­tuu yhä löy­tyvän tai­ka­var­vus­ta.
Kuo­le­man var­je­luk­set jää vä­ki­sin tässä vai­hees­sa kes­ken­te­koi­sek­si, eikä ham­pu­ri­lai­sen pih­viin päästä vielä kä­sik­si. Eri­koi­sen­ni­mi­siä hen­kilöitä pu­toi­lee fil­miin kir­jan si­vuil­ta vii­den mi­nuu­tin vä­lein. Kah­den ja puo­len tun­nin kes­to­kin on liian ly­hyt sy­ven­ty­mi­seen ja ti­lan­tei­den tyy­dyttävään ke­hit­te­lyyn. Pitkät vael­luk­set Dea­nin metsässä ja muual­la ovat ku­val­li­ses­ti vai­kut­ta­via hiu­kan Sor­mus­ten her­ran hen­gessä. Tois­tues­saan nämä poh­dis­ke­le­vat, ve­nyt­te­levät ja hie­man ir­rot­te­le­vat­kin su­van­to­koh­dat kui­ten­kin hait­taa­vat it­senäi­sen elo­ku­vao­san ryt­miä. Har­ryn, Her­mio­nen ja Ro­nin kes­kinäi­siä suh­tei­ta voi­daan tar­kas­tel­la näillä har­taas­ti ympä­rikäy­villä ret­killä. Vä­lillä to­sin kon­na­kaap­pa­rit tar­joa­vat vauh­di­kas­ta vaih­te­lua, mut­ta sen myötä Kuo­le­man var­je­luk­sis­ta uh­kaa tul­la Twi­light-e­lo­ku­van Epäi­lyk­sen ta­pais­ta hek­tistä metsä­juok­sua.
”­Meillä on vas­taus kaik­kiin pel­koi­hin­ne/­Se on ly­hyt, yk­sin­ker­tai­nen, kris­tal­lin­kir­kas/­Se on ympä­rillä jos­sain täällä/­Hu­kas­sa voit­to­jem­me seas­sa.”
Pa­hak­si on­nek­si myös aiem­mis­ta osis­ta tu­tut van­hat hah­mot, Weas­leyt, Mal­foyt, Hag­rid, Bel­lat­rix, Vil­li­silmä ja Kal­ka­ros­kin, jäävät kuin vie­rai­le­viin si­vu­roo­lei­hin. Vai­ku­tuk­sen eh­tii sentään tehdä Bill Nig­hy tai­ka­mi­nis­te­riön Ru­fus Ry­mis­tyi­rinä. Rhys Ifans on eri­no­mai­nen Lu­na Lo­ve­ki­van kär­sivä isänä. Pää­pa­hik­ses­ta on sa­not­ta­va, että mitä vä­hemmän Vol­de­mor­tia on näissä elo­ku­vis­sa näh­nyt, sitä pe­lot­ta­vam­pi je­hu se on ol­lut. Nyt läsnäo­loon eh­tii tot­tua, mut­ta Ralph Fien­nes näyt­te­lee to­ki var­mas­ti ja nau­tit­ta­vas­ti käär­me­naa­ma­na­kin.
”­Hei, pik­ku ju­na!/­Hyppääm­me kaik­ki kyy­tiin/­Ju­nan, jo­ka vie Val­ta­kun­taan/O­lem­me on­nel­li­sia, äi­ti, meillä on haus­kaa/Eikä ju­na ole vielä edes läh­te­nyt ase­mal­ta.”
Tämän Pot­ter-e­lo­ku­van eh­dot­to­mia ko­ho­koh­tia – Har­ryn ja Her­mio­nen tans­sin ohes­sa — on Dob­by-ton­tun jää­hyväi­set. Koh­taus nou­see pot­te­ro­lo­gias­sa jo­pa kos­ket­ta­vam­mak­si kuin Dumb­le­do­ren kuo­le­ma. Dob­by oli­si di­gio­len­to­na voi­nut ol­la ta­ri­nas­sa ai­van yhtä är­syttävä ja miel­lyttä­mi­sen­ki­peä tar­pee­ton li­su­ke kuin Star War­sin ras­ta­pa­tu Jar Jar Binks. Mut­ta ei! Vii­mei­sellä ran­nal­la Har­ryn sy­lissä kilt­ti, or­juu­des­ta va­pau­tet­tu ko­ti­tont­tu Dob­by ir­rot­taa kyy­ne­leen paa­tu­neim­man­kin silmästä. Toi­nen hui­pen­nus elo­ku­vas­sa on var­joa­ni­maa­tio­na ker­rot­tu sa­tu kol­mes­ta vel­jek­sestä ja sel­ja­sau­vas­ta, el­py­mis­ki­vestä ja nä­kymättö­myys­vii­tas­ta. Sveit­siläi­sen Ben Hi­bo­nin häikäi­seväs­ti to­teut­ta­ma ani­maa­tio-o­suus on it­senäi­senä ly­hyt­fil­minä­kin yh­den Os­ca­rin ar­voi­nen.
Radc­lif­fen ja Wat­so­nin alas­ton­koh­tauk­ses­ta on ko­his­tu mark­ki­noin­ti­mie­lessä. Se ei ole kum­moi­nen, oi­keas­taan pet­ty­mys. Pa­ra­tii­si­mai­nen Aa­ta­mi ja Ee­va -koh­taus oli­si voi­nut ni­vel­tyä voi­maan­nut­ta­va­na ja luon­nol­li­se­na osa­na ystä­vys­ten ke­hi­tys­ta­ri­naan muo­dos­sa tai toi­ses­sa. Tässä sitä käy­tetään kui­ten­kin vain silmänkääntö­temp­pu­na asiaan il­mei­ses­ti kuu­lu­van, mut­ta tylsännäköi­sen tai­ka­hoh­teen ke­ra – jo­ka saa Har­ryn ja Her­mio­nen näyttäy­tymään kuin peh­moe­root­ti­sen yh­teis­suih­kun nos­ta­man höy­ryn lä­pi. Koh­taus toi­mii vain Ro­nin mus­ta­suk­kai­suu­den ja us­kol­li­suu­den koe­tin­ki­venä. Pa­rem­min ai­kui­suu­den on­nes­ta ja ystä­vyy­den vas­tuus­ta nau­ti­taan tel­tan tans­si­ko­ho­koh­das­sa. Se­kin on tie­tys­ti vain het­ken hengäh­dys ylei­sen epä­var­muu­den kes­kellä.
Cua­ro­nin oh­jaa­ma Az­ka­ba­nin van­ki, Newel­lin Lie­keh­tivä pi­ka­ri ja Da­vid Ya­te­sin Fee­nik­sin kil­ta ovat Pot­ter-sar­jan suo­sik­ki­ni. Nyt Ya­tes ei yllä sa­maan. Kuo­le­man var­je­luk­set ei ko­hon­nut mah­ta­vim­piin cliff­han­ger-tun­nel­miin, vaik­ka Vol­de­mort lop­pu­koh­tauk­ses­sa riek­kuu­kin voi­ton­rie­mui­se­na ava­tun hau­dan ää­rellä.
Mut­ta ta­ri­napäätök­sen toi­nen osa on nähtävä. Mi­hinkähän King’s Cros­sil­ta läh­te­nyt ju­na lap­set kym­me­nessä vuo­des­sa kul­jet­taa? Niin kuin Nick Ca­ve lau­laa:
”­Hei, pik­ku ju­na!/O­do­ta mi­nua!/O­lin so­kea, mut­ta nyt näen taas/­Voi­si­ko ku­vi­tel­la/Että mi­nul­le­kin löy­tyi­si va­paa paik­ka?”
(Suo­men­nos­lai­nat Nick Ca­ven lau­lus­ta O Child­ren.)
(HB)
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy