E­lo­ku­va al­kaa ty­lys­ti kuin kään­tei­nen Au­rin­gon­las­kun ka­tu kon­sa­naan, kun tiuk­ka­pi­poi­nen hi­tech-gu­ru (Ant­ho­ny Hop­kins) am­puu kylmäs­ti vai­moaan päähän, ja jää odot­ta­maan po­lii­sin tu­loa. Tun­nus­tus­kin saa­daan, ja tuo­mio näyttää selvältä. Kaik­kea muu­ta, sillä syyl­li­nen al­kaa luis­kah­del­la syyttäjän sor­mis­ta kuin öl­jyt­ty st­res­si­le­lu.

Hyvä kä­si­kir­joi­tus ja to­teu­tus luo­vat suu­ria odo­tuk­sia hie­nol­le lop­pu­rat­kai­sul­le, jo­ka ih­me kyllä yllättää­kin hie­noi­ses­ti. Ikävä kyllä dra­ma­tur­gia jun­naa lii­kaa kes­ki­vai­heil­la, eikä uu­sia jän­nit­teitä saa­da alun jäl­keen ai­kaan. Mut­ta pa­rem­paa viih­dettä tämä on kuin sa­ta tu­si­na­tuo­tan­toa yh­teensä. Hop­kins ta­voit­taa psy­ko­paa­tin roo­lin­sa hy­vin, vaik­ka kat­so­jan mie­leen tup­sah­taa aja­tus Han­ni­bal Lec­te­rin dip­lo­mi-in­sinöö­ri­ver­sios­ta.