Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Kaikella rakkaudella

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2013Kesto: 96 minuuttia
Julkaisija: Elokuvayhtiö Aamu 
  
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
    

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Elokuvayhtiö Aamu) ellei toisin mainita.

Kuvat

Tämä naama ei kulu. Krista Kososen Asta Norjan kalatehtaalla.
Tämä naama ei kulu. Krista Kososen Asta Norjan kalatehtaalla.
Aurora Kuusisto ja Tommi Korpela chillaamassa.
Aurora Kuusisto ja Tommi Korpela chillaamassa.
Sampo Sarkolan valokuvaaja on Ijäksen elokuvatarinan sivustakatsoja.
Sampo Sarkolan valokuvaaja on Ijäksen elokuvatarinan sivustakatsoja.
Krista Kosonen ja Sampo Sarkola automatkalla Norjaan.
Krista Kosonen ja Sampo Sarkola automatkalla Norjaan.
Onnen hetkiä Matti Ijäksen elokuvassa Kaikella rakkaudella.
Onnen hetkiä Matti Ijäksen elokuvassa Kaikella rakkaudella.

Elokuva

Mer­kittävät tv-­työt, ku­ten Pai­ni­ja, Kat­sas­tus ja Pa­la val­kois­ta mar­mo­ria sekä elo­ku­vat Sok­ko­tans­si ja Haa­vei­den kehä ovat teh­neet oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja Mat­ti Ijäk­sestä kä­sit­teen.

Mer­kittävät tv-työt, ku­ten Pai­ni­ja, Kat­sas­tus ja Pa­la val­kois­ta mar­mo­ria sekä elo­ku­vat Sok­ko­tans­si ja Haa­vei­den kehä ovat teh­neet oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja Mat­ti Ijäk­sestä kä­sit­teen. Il­man­kos Li­ke on jul­kais­sut fil­min­te­kijän tai­pa­leel­ta juu­ri uu­den en­si-il­lan al­la Lau­ri Ti­mo­sen kir­joit­ta­man teok­sen Mat­ti Ijäk­sen elo­ku­vat.
Hel­mi­kuus­sa 63 täyttävä Ijäs on teh­nyt elo­ku­vaa koh­ta neljä­kym­mentä vuot­ta. Tänään saa vi­ral­li­sen en­si-il­lan kym­me­nen vuo­den tauon jäl­keen syn­ty­nyt teat­te­rie­lo­ku­va Kai­kel­la rak­kau­del­la. Ei oh­jaa­ja val­ko­kan­gas­fil­mien vä­liai­ka­na ole lais­ka­na­kaan ol­lut: te­le­vi­sioon ovat syn­ty­neet elo­ku­vat Tuu­li­kaap­pi­maa, Tar­peet­to­mia ih­mi­siä, Kol­me suu­del­maa, Kat­ve ja Enon ope­tuk­set. Ijäk­sellä on re­pus­saan mah­ta­va tuo­tan­to, jo­ta Ti­mo­nen voi Ijäs-kir­jas­saan eri­tellä — kol­mi­sen­kym­mentä pitkää elo­ku­vaa ja muut työt pääl­le.
Kai­kel­la rak­kau­del­la –e­lo­ku­van al­ku­teks­tei­hin Ijäs on mer­kit­ty myös kä­si­kir­joit­ta­jak­si, rin­nal­laan Heik­ki Vuen­to (Pe­te Q, Lu­nas­tus, Lah­ja, Bad Luck Lo­ve, Su­den ar­voi­tus), Au­li Man­ti­la (Nei­to­per­ho, Pe­lon maan­tie­de, Ystävä­ni Hen­ry) ja JP Pas­si (Tau­lu­kaup­piaat, Ko­va­si­ka­jut­tu). Useas­ta kir­joit­ta­jas­ta huo­li­mat­ta – tai ehkä juu­ri heidän vuok­seen — Kai­kel­la rak­kau­del­la on huo­lel­la mie­tit­ty ja hy­vin ti­heä ko­ko­nai­suus. Fil­mi-il­mai­sun ihan jo­ka ta­sol­ta pais­taa laa­tu. Näyt­te­lijän­työ on Ijäk­sellä it­sestään selväs­ti ai­na en­si­luok­kais­ta. Niin nyt­kin.
”­Minä is­tun tähän kes­kel­le, niin jää mo­lem­min puo­lin ti­laa”, sa­noo mie­hensä ja poi­kan­sa me­nettä­nyt Es­ter (Min­na Puo­lan­to) aset­tues­saan alas­to­ma­na kiertävän pos­ti­kort­ti­ku­vaa­ja Toi­von (Sam­po Sar­ko­la) ka­me­ran eteen. Nai­sel­la ei ole jäl­jellä enää mitään omaa ja hän ha­luaa tal­len­taa su­run­sa va­lo­ku­vaan.
K­ris­ta Ko­so­nen on ta­ri­nas­sa An­sa, jos­ta mie­het sa­no­vat, et­tei se nai­nen na­rus­sa py­sy. An­sa kul­kee Suo­men ja Nor­jan La­pin vä­liä. Tyttö­lap­sen (Au­ro­ra Kuu­sis­to) yk­sin­huol­ta­jan on han­kit­ta­va elan­to ka­la­teh­taal­ta. An­sa oli ker­ran nai­mi­sis­sa Is­mon (Tom­mi Kor­pe­la) kans­sa, mut­ta mus­ta­suk­kai­suus tu­li vä­liin. ”Yh­den olen tap­pa­nut ja toi­nen­kin me­nee heittämällä”, uh­kaa Is­mo va­pau­tues­saan Ka­ko­las­ta ja pa­la­tes­saan Lap­piin en­ti­sil­le jäl­jil­leen.
Han­nu-Pek­ka Björk­man esittää Is­mon us­ko­vais­ta yrittäjä­vel­jeä Mart­tia, jo­ka on au­tel­lut An­saa muus­ta­kin kuin lä­himmäi­sen­rak­kau­des­ta. Vai­mo seu­raa ti­lan­net­ta si­vus­ta sil­loin­kin, kun Mart­ti ku­rit­taa poi­kaan­sa (Lau­ri Ro­mak­ka­nie­mi) lu­kit­se­mal­la tämän yök­si teol­li­suus­hal­lin­sa teräs­kaap­piin ole­mat­to­mia syn­tejään miet­timään.
Ijäsmäistä ze­niä
Ko­so­nen, Björk­man ja Kor­pe­la eivät juu­ri epäon­nis­tu, mut­ta nyt he ovat par­haim­mil­laan. Kaik­ki ovat tut­tu­ja jo­ka toi­ses­ta ko­ti­mai­ses­ta elo­ku­vas­ta, mut­ta Ijäs ta­voit­taa heistä puo­lia, joi­ta ei en­nen ole näh­ty. Kui­ten­kin ka­me­ran mo­lem­min puo­lin pidä­tellään. Mitään ei ole tyr­kyllä, vaan va­paas­ti löy­dettä­vissä.
K­ris­ta Ko­so­sen An­sa on le­vo­ton sie­lu, mut­ta hän­kin yrittää par­haan­sa. Hä­nen aja­tuk­sis­saan myös toi­sen jättä­mi­nen mer­kit­see rak­kaut­ta, jos se ta­pah­tuu tämän par­haak­si eikä pelkästään it­sekkäistä syistä. An­sa tun­tuu ra­kas­ta­van kaik­kia mie­hiään, va­lo­ku­vaa­ja Toi­voa, Is­moa ja vielä sitä nor­ja­lais­ta­kin, mut­ta ku­kaan heistä ei pys­ty tyy­dyttämään hä­nen kaik­kia tar­pei­taan, jois­ta va­paus näyttäi­si ole­van se en­si­si­jai­nen. On­ko Ko­so­nen vielä missään roo­lis­saan ol­lut näin upea? Viih­teen te­ke­mi­sellä ei ole ol­lut mitään vai­ku­tus­ta Ko­so­sen tai­tee­seen, tai sit­ten tämä naa­ma ei vain ku­lu.
An­sa on lu­ja nai­nen, ja hän opet­taa mie­hiä­kin pitämään puo­len­sa kai­kel­la rak­kau­del­la. Niin kuin nyt siinä­kin koh­tauk­ses­sa, jos­sa luon­non­suo­je­li­ja Toi­vo ei mei­naa saa­da suu­taan au­ki, vaik­ka ros­kien heittä­mi­nen au­ton ik­ku­nas­ta erä­maa­han häntä var­mas­ti är­syttää.
Min­na Puo­lan­nol­la on ta­ri­nan toi­nen mer­kittävä nais­roo­li nöyränä maan hil­jai­se­na, jo­ka on op­pi­nut tai­pu­maan niin Her­ran kuin her­ran­kin tah­toon, vaik­ka ei ai­na ihan tiedä mik­si. Es­te­rin hyvää tar­koit­ta­va joh­don­mu­kai­suus pal­jas­tuu neu­vot­to­muu­dek­si: pal­jon­ko alis­tu­mi­nen on omaa syytä, pal­jon­ko uh­rau­tu­mis­ta — vai perä­ti osal­lis­tu­mis­ta ar­kipäiväi­seen pa­huu­teen? Es­te­rin ek­sy­nyt vael­lus kylän rai­til­la on sydäntä sär­kevää, var­sin­kin kun ku­kaan ei vielä sil­loin­kaan pysäh­dy nais­ta kuun­te­le­maan.
Han­nu-Pek­ka Björk­man on jä­ri­syttävä oi­kea­mie­li­syy­destään var­ma­na, hyvän­tah­toi­se­na hir­viönä, jo­ka on pi­lan­nut oman elämänsä ja te­kee par­haan­sa tu­ho­tak­seen sen vai­mol­taan ja lap­sel­taan­kin. On is­ku vas­ten kas­vo­ja, kun kai­kes­ta pää­tel­len kun­non ju­ma­li­nen yk­si­tyi­sy­rittäjä Mart­ti va­roi­tuk­set­ta pal­jas­tuu des­poo­tik­si, jo­ka peittää sa­dis­min­sa niin ko­vin vil­pittömältä tun­tu­vaan, ru­nol­li­seen heh­kuun ko­hoa­vaan ru­kouk­seen, pol­vil­laan pi­meässä teol­li­suus­hal­lis­sa. Olem­me lu­kuis­ten elo­ku­va­roo­lien kaut­ta tot­tu­neet sii­hen, että Han­nu-Pek­ka Björk­man on Han­nu-Pek­ka Björk­man, mut­ta nyt häntä kat­soo taas tuo­rein sil­min. Van­kan hie­nos­tu­nees­sa näyt­te­le­mi­sessä on läsnä vaa­ran tun­tu.
Tom­mi Kor­pe­las­sa sitä riittää myös. Näyt­te­lijän naa­mal­la ja var­rel­la voi tehdä sekä hyvän­tah­toi­sia huu­mo­ri­roo­le­ja, tur­val­li­sen rei­lu­ja suo­ma­lais­mie­hiä, että tun­not­to­mia tap­pa­jia. Kai­kel­la rak­kau­del­la -e­lo­ku­vas­sa em­me pitkään tiedä, kum­mas­ta Is­mos­sa on ky­sy­mys ja se saa kat­so­jan var­pail­leen. Ai­van lo­puk­si mies näyttäi­si uh­rau­tu­van toi­sen tu­le­vai­suu­den puo­les­ta, kuin kum­min roo­lis­sa, ikään kuin hy­vittääk­seen sen ri­kok­sen, jos­ta van­ki­laan ai­ka­naan jou­tui, ja minkä vuok­si hä­nen oma per­heensä on ha­jon­nut.
Ko­so­sen ja Björk­ma­nin ta­paan myös Kor­pe­la kä­sit­te­lee fil­min vuo­ro­sa­no­ja mes­ta­rin ot­tein, mo­ni­puo­li­ses­ti va­lot­taen. Lau­su­tul­la tun­tui­si ai­na ole­van jo­kin muu­kin mer­ki­tys kuin se ar­ki­nen ja il­mei­nen asiayh­tey­dessään lau­sut­tu­na.
Kai­kel­la rak­kau­del­la –e­lo­ku­van ou­to­lin­tu on Sam­po Sar­ko­lan näyt­te­lemä pos­ti­kort­ti­ku­vaa­ja Toi­vo — eli Öns­ka, ku­ten ta­ri­nan pik­ku­tyttö hä­net he­ti ni­meää. Täl­lais­ta hah­moa Ijäk­sen fil­meissä ei vielä ole tain­nut­kaan ol­la. Kai­kis­ta ta­ri­nan ih­mi­sistä hän vai­kut­taa eni­ten kir­joi­te­tul­ta, va­li­tul­ta näkö­kul­mal­ta jut­tuun – ken­ties te­kijän si­jai­sel­ta­kin ku­vaa­mis­poh­din­toi­neen. Sar­ko­la pu­huu suo­mea hie­noi­ses­ti suo­men­ruot­sa­lai­sit­tain pai­not­taen. Hä­nellä on luo­va työ, il­mei­ses­ti kou­lu­taus­taa­kin. Sil­ti hän sa­noo ”­sink­le”, eikä sing­le, kun Is­mo ky­syy kah­den hen­gen am­mees­ta. Tyy­pit­te­ly­huu­mo­ri ja sa­non­nat toi­mi­vat kui­ten­kin haus­kas­ti. Sar­ko­lan ja tyttöä näyt­te­levän Au­ro­ra Kuu­sis­ton koh­tauk­sis­sa on ujoa, hil­jais­ta yh­teyttä. Aiem­mis­sa fil­meissään Sar­ko­la on näh­ty yli­mie­li­sinä psy­ko­paat­tei­na tai nar­sis­tei­na. Nyt näyt­te­lijä as­tuu eri­lai­seen roo­liin juu­re­va­na bo­hee­mi­na, idea­lis­ti­se­na maan­kiertäjänä ja kan­san­tai­tei­li­ja­na. Toi­vos­sa on luon­nonlä­heistä, köm­pelöä viehä­tystä.
Näyt­te­lijöi­den ohel­la Ijäs osaa va­li­ta elo­ku­viin­sa kas­vo­ja. (O­tan va­pau­den pu­hua Ijäk­sestä te­kijänä tietäen, että fil­mi on mo­nien ra­ken­ta­ma pa­la­pe­li.) Au­ro­ra Kuu­sis­to esittää pik­ku­van­haa Su­via val­loit­ta­van läsnäo­le­vas­ti ja hän­kin tun­tuu naut­ti­van elo­ku­van kie­li­pe­leistä, nii­den kort­ti­pe­lien ohel­la. Äi­tinsä tyttä­reltä Su­vi vai­kut­taa siinä, että hän on eh­dot­to­mas­ti pärjääjä­tyyp­pi (tuu­las­tus­koh­taus ve­neessä!), mut­ta so­peu­tu­ja: An­san le­vot­to­muut­ta hä­nessä ei tun­nu ole­van.
Lau­ri Ro­mak­ka­nie­mi on Esa-poi­ka­na fil­min kos­ket­ta­vin hah­mo pie­ni­ne ja suu­ri­ne pyy­tei­neen. Hän ihai­lee mo­poa kans­saan ruk­kaa­vaa Is­moa, kos­ka Mart­tiin ei yh­teyttä löy­dy. Ai­noa kom­mu­ni­koin­ti isän kans­sa on voi­ma­ton rii­te­ly ja sää­littävä, sisäl­lyk­setön lo­ru­ri­tuaa­li, jon­ka Mart­ti pak­ko­miel­tei­ses­ti ha­luaa ai­na kuul­la: ”­Hyvää yötä, Jee­sus myötä.” Ku­ten ikä­to­ve­rin­sa Kuu­sis­to (no, sa­ma bän­di), Ro­mak­ka­nie­mi kom­pen­soi näyt­te­lijä­ko­ke­muk­sen puut­teen amatöö­rin ai­tou­del­la. Yk­si vah­vim­pia fil­mistä mie­leen jää­viä ku­via on Esan hyväk­sikäy­tet­ty hen­tous, poi­ka on kuin han­keen hei­tet­ty rie­pu — tai ma­toa nok­kaan­sa tur­haan odot­ta­va lin­nunp­ro­fii­li teräk­si­sen pönttönsä uu­me­nis­sa.
Lo­pun mel­keinpä ohi­vi­lah­ta­va tse­ho­vi­lai­nen vih­jaus asees­ta, jo­ta on käy­tettävä, on fil­min kä­si­kir­joi­tuk­sen pie­niä kuk­ka­sia. Näin aja­tel­tu­na lop­pu­rat­kai­su kään­tyy uu­teen asen­toon, eikä kat­so­ja ole voi­nut luot­taa kaik­keen, mitä on aiem­min luul­lut nä­kevänsä. Tähän tu­lo­kul­maan löy­tyy to­ki lo­giik­kaa ja taus­toit­ta­vaa psy­ko­lo­gis­ta keis­si­his­to­riaa, mut­ta var­mas­ti enemmän kuin us­kot­ta­vuu­den pai­noa. Esa ja ase kun selväs­ti hyl­kivät toi­siaan. Sa­ma teks­tin pai­no vai­vaa toi­sel­la ta­val­la elo­ku­vaa siinä, että meidän vain on os­tet­ta­va se, että Is­mo on mur­ha­mies, kos­ka se niin usein mai­ni­taan. Men­nei­syys ei vä­ki­val­ta­ti­lan­teis­ta huo­li­mat­ta kui­ten­kaan ole niin läsnä kuin te­kijät ovat ehkä toi­vo­neet.
Ijäk­sen fil­mi­ker­to­muk­set ovat mie­leltään ava­ria ja tun­nel­mil­taan hen­gittä­viä. Sisältöä ja teks­tiä niissä on niin ti­heässä, että teok­set kestävät ku­lu­tus­ta. Sik­si mo­nis­ta oh­jaa­jan töistä on tul­lut yleisön kes­to­suo­sik­ke­ja. Myös Kai­kel­la rak­kau­del­la vain pa­ra­nee useam­mal­la kat­se­lu­ker­ral­la ja pal­jas­taa ker­rok­siaan ja ra­ken­tei­taan. Elo­ku­va mel­keinpä vaa­tii useam­man nä­ke­mi­sen, jot­ta sen kuu­las il­mai­su­pin­ta avau­tui­si ja päästäi­si sy­vemmäl­le. Yleisön­kin on Ijäk­sen elo­ku­vis­sa osal­lis­tut­ta­va, ja et­sivä löytää.
Tyhjää penk­kiä ku­vaa­van ka­me­ra­mie­hen kaut­ta Kai­kel­la rak­kau­del­la ja­kaa ken­ties Ijäk­sen omaa elo­ku­val­lis­ta fi­lo­so­fiaa: ”­Minä pu­do­tin ih­mi­sen ku­vis­ta pois jo vuo­sia sit­ten, kun ei enää kiin­nos­ta­nut mennä lä­hel­le. Se on ih­mi­nen mo­nes­ti enemmän, kun se ei ole vielä pai­kal­la, tai kun se on juu­ri läh­te­nyt”, sa­noo Toi­vo Is­mol­le.
Kai­kel­la rak­kau­del­la on ijäsmäistä ze­niä — tai ze­niläistä Ijästä. Ku­ten muut­kin oh­jaa­jan vii­meai­kai­set teok­set, se kat­soo ih­mi­siään nyt vähän etäämpää, kä­si­var­ren mi­tan päästä – mut­ta kai­kel­la rak­kau­del­la, niin kuin Is­mo so­hies­saan Esa-poi­kaa pois vie­raas­ta pesästä koh­den omaa elämän­pol­kuaan. Elo­ku­van dia­lo­gi liip­paa lä­heltä Kau­rismäen täy­teen pa­kat­tu­ja to­kai­su­ja, mut­ta näi­hin me olem­me niin tot­tu­neet, et­tem­me enää muis­ta, kum­pi oli en­sin, mu­na vai ka­na?
Ku­vauk­sen el­lip­si­tyy­li, se että lop­pu­tu­los näy­tetään, mut­ta väl­tetään me­lod­ra­maat­ti­set kään­teet ja tor­pa­taan kat­har­sis jo lähtö­kuop­piin, on par­haim­mil­laan vai­kut­ta­vaa, tyrmäävää ja viiltävää. Vä­lillä taas tun­tuu, että hah­mot jäävät etäi­sik­si ja toi­sis­taan eril­leen ja ta­ri­nan pa­la­set lo­pul­lis­ta lii­tos­ta vail­le. Kaik­ki ih­mi­set ovat ko­ko ajan mat­kal­la pois tois­ten­sa luo­ta, niin että hei­kom­pi­suun­ta­vais­toi­sen on vai­kea pitää lu­kua siitä, missä ja min­ne mennään. It­se oli­sin suo­nut, että Ijäs oli­si tässä­kin elo­ku­vas­saan men­nyt vähän lä­hemmäs ih­mistä, ku­vat­ta­vaan­sa.
K­ris­ta Ko­so­sen lisäk­si elo­ku­vas­sa on pääo­sas­sa toi­nen­kin kap­pa­le kau­nein­ta Suo­men luon­toa, ni­mittäin Lap­pi. Ku­vaus­paik­ko­jen vai­ku­tus tun­tuu vah­va­na jo­kai­ses­sa koh­tauk­ses­sa, oli sit­ten kesä tai tal­vi. Rau­no Ron­kai­sen ku­vaus on taas mes­ta­ri­työtä ja Jor­ma Hö­rin leik­kaus tu­kee oh­jaa­jan ja kä­si­kir­joit­ta­jien vi­sioi­ta. Kyös­ti Väntä­sen ää­ni­suun­nit­te­lu ja Heik­ki Kos­sin fo­ley-ää­net te­kevät kuul­lus­ta kor­via hi­ve­levän elävää ja ai­toa. Ti­mo Hie­ta­lan mu­siik­ki on yhtä mai­se­man ja sisäis­ten tun­to­jen kans­sa.
Kai­kel­la rak­kau­del­la on sur­ku­hu­pai­sa Ijäs-ta­ri­na, yhtä ai­kaa traa­gi­nen ja sa­mal­la täyttä stand up­pia. Niin kuin nyt vaik­ka Mar­tin, Es­te­rin ja Esa-po­jan per­heen ar­ki­nen ruo­ka­ru­kous sähkö­pia­non säes­tyk­sellä. Ro­soa elo­ku­van il­mee­seen ja kuu­ma­ve­ri­syyttä hah­mo­jen luon­tei­siin oli­sin sil­ti kai­van­nut. Fil­min vii­leys ja var­maot­tei­suus ovat jo hiu­kan mart­ti­mai­sen pe­dant­ti­sia — mut­ta suu­rel­la tai­dol­la ja eh­dot­to­mas­ti kai­kel­la rak­kau­del­la. (HB)
23/02/2013

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy