Pa­ri­kymp­pi­nen Ol­ga Hep­na­ro­va on han­ka­la ta­paus. Elämä ei mai­ta, nuo­ri nei­ti on pelkkää uh­maa, it­se­mur­hay­ri­tyk­siä ja syö­mishäi­riöitä. Röö­ki pa­laa ket­jus­sa. Ruo­kapöydässä ei pu­hu­ta, Ol­ga on pettä­nyt per­heen odo­tuk­set. Työ­pai­kal­la sei­niin no­jai­lee kes­ki-ikäi­siä, so­siaa­li­ses­ti yhtä ky­vyttö­miä äi­jiä. Ol­ga tur­hau­tuu sek­suaa­li­ses­ti, uu­det rak­kaus­suh­teet jäävät pin­nal­li­sik­si. Ih­mis­vi­ha kas­vaa, Ol­ga nä­kee jo­kai­sen ympä­rillään kiu­saa­ja­na. Tun­teet ka­toa­vat lo­pul­li­ses­ti, iden­ti­teet­ti huk­kuu. Kol­hut on kor­jat­ta­va.

To­del­li­siin ta­pah­tu­miin tar­kas­ti pe­rus­tu­vas­sa elo­ku­vas­sa on hui­keat ai­ne­so­sa­set. I, Ol­ga Hep­na­ro­va on ta­ri­na yk­silön yh­teis­kun­nas­ta er­kaan­tu­mi­sen seu­rauk­sis­ta, yk­sinäi­syy­den to­taa­li­suu­des­ta. Se on täynnä psyyk­kistä epä­ta­sa­pai­noa, puh­das­ta epä­toi­voa, rik­kinäi­siä ih­mis­suh­tei­ta. Ai­kui­suu­teen ku­rot­ta­van nuo­ren nai­sen hätä­huu­to, jol­le ei löy­dy oi­kea­ta kuu­li­jaa. Lap­sel­li­sen ih­mi­sen yli­val­tai­nen nä­ke­mys kos­ton oi­keu­tuk­ses­ta. Lap­suu­den ai­ka­na kerään­ty­nei­den trau­maat­tis­ten ko­ke­muk­sien ruu­miil­lis­tu­mi­nen. Tsek­kos­lo­va­kian his­to­rian ve­ri­nen muis­to. Kan­na­not­to kuo­le­man­tuo­mioon.

Ol­ga Hep­na­ro­va on myös elo­ku­van kan­nal­ta han­ka­la ta­paus. Poi­ka­mai­nen hah­mo on oh­jat­tu ko­ros­te­tun epämääräi­ses­ti, skit­sof­re­nia­vaih­toeh­toa ko­ros­taen. Nuo­res­ta nai­ses­ta ei oi­kein saa otet­ta. Vä­lillä Hep­na­ro­va keik­kuu etu­ke­nos­sa, kuin mie­li­sai­raa­las­ta ka­ran­nut, toi­si­naan kat­se on kir­kas, päättäväi­syyttä pul­lol­laan.

Di­gi­taa­li­ses­ti ku­vat­tua mus­ta­val­koe­lo­ku­vaa esittää Rak­kaut­ta & Anar­kiaa 2016. Tse­kin­kie­li­nen, eng­lan­ti-teks­ti­tyk­sillä. (VA)