9-vuo­tias kä­pyläläis­tyttö Vee­ra ei odo­ta jou­lu­pu­kin tuo­maa lah­ja­ka­saa. Jou­lun fan­ta­sia on Vee­ral­le­kin tär­keintä, hä­nen koh­dal­laan se il­me­nee kah­te­na iro­kee­sipäi­senä mie­li­ku­vi­tus­hah­mo­na. Mie­het tot­te­le­vat ni­miä Ta­tu ja Pa­tu.

Kak­sik­ko on mat­kal­la Ou­to­las­ta isoon kau­pun­kiin ta­paa­maan Vee­raa. Tytön ker­ro­taan ole­van heidän ystävänsä. Ystä­vyys­suh­teen taus­tat, ta­ri­nan poh­jus­ta­mi­nen jä­tetään va­jaak­si. Se ei jää ai­noak­si elo­ku­val­li­sek­si vir­heek­si, jo­ka rei­lun tun­nin ko­hel­luk­seen mah­tuu.

Juo­ni on us­ko­mat­to­man köyhä. Väistämättä edessä ole­van ta­paa­mis­het­ken pit­kittä­mi­nen ei ko­vin suur­ta jän­ni­tettä luo sen enempää kuin Vee­ran van­hem­pien epäus­koi­nen suh­tau­tu­mi­nen mie­li­ku­vi­tus­hep­pu­jen ek­sis­tens­siin. Kuin­ka oma­peräistä. Naa­pu­rin pap­pa to­ki us­koo. Kuin­ka oma­peräistä.

Pääl­le lii­ma­taan vä­kinäi­senä si­vu­juon­tee­na Vuo­den Suu­rin Pi­par­kak­ku­ta­lo -kil­pai­lu. Vee­ral­la on pää­roo­li, vii­mei­sen pa­la­sen pais­ta­mi­nen ja ko­ris­te­lu. Gaa­la­ti­lai­suus pi­detään tie­ten­kin Lin­nanmäellä, tar­joaa­han hu­vi­puis­to it­sessään lap­sil­le yh­tei­sen ni­mittäjän. Mai­se­man, jo­hon jo­kai­nen vaah­to­sam­mu­tin sa­mais­tuu.

Oh­jaa­ja Ri­ke Jo­ke­lan yh­dessä tuo­tan­to­tii­minsä kans­sa va­lit­se­mas­sa vi­suaa­li­ses­sa nä­ke­myk­sessä ku­va­taan Puu-Kä­pylää, vä­lei­hin syy­detään ko­meaa he­li­kop­te­ri­ku­vaa Hel­sin­gin par­hail­ta pai­koil­ta. Jo­ka ku­van asiayh­tey­dellä ei niinkään ole vä­liä. Kun­han hu­vi­puis­toa ja Stock­man­nia nä­kyy riittävän pitkään.

Jos on juo­ni ole­ma­ton, sisällöl­li­set sy­vyy­det ovat sa­moil­la teillä. Las­te­ne­lo­ku­va ko­ros­taa ai­na lap­sen­mie­li­syy­teen, mie­li­ku­vi­tus­lauk­kaan. Ai­kui­set eivät jou­lu­kii­reessään an­na ai­kaa, tiuk­kis­ten haa­veet tii­vis­tyvät pi­par­ka­kun täy­del­li­sen muo­don metsäs­tyk­sessä.

Mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­set hah­mot yrittävät sa­mais­tua al­ku­peräisväestöön. Kek­sintöi­neen he ovat kui­ten­kin lä­hempänä hul­lun tie­de­mie­hen ja yk­sin­ker­tai­sen maa­lais­ser­kun ris­tey­tystä kuin elo­ku­va­san­ka­ria. Lo­pul­ta Ta­tua ja Pa­tua ou­dom­pi­na esittäy­tyvät Steis­sillä slan­gia vääntävät par­rak­kaat hips­te­rit. Ta­tu ja Pa­tu omak­su­vat slan­gin ta­val­laan. Vit­si kun ei vaan nau­ra­ta ko­ko elo­ku­van lä­pi.

Sa­ma kä­si­jar­ru on poh­jas­sa ko­ko mat­kan ajan. Stok­kan liu­ku­por­ras­ko­hel­luk­seen tii­vis­tyy elo­ku­van on­gel­ma. Se on ve­ny­tet­ty sket­si, jo­ka on lähtö­koh­tai­ses­ti van­ha ja val­miik­si ker­rot­tu. Sen vai­sus­ti lu­paa­va anar­kis­ti­nen ote on sul­jet­tu peh­mei­den sei­nien sisään.

Ant­ti Hol­ma ja Ri­ku Nie­mi­nen synk­kaa­vat ta­tun­sa ja pa­tun­sa mal­lik­kaas­ti, vei­ja­rei­den roo­li­tus sekä it­se suo­rit­ta­mi­nen on elo­ku­van yli­ver­tai­ses­ti pa­ras­ta an­tia. Nuo­res­ta Ee­dit Pat­ra­kas­ta oh­jaa­ja Ri­ke Jo­ke­la ei saa luon­net­ta esiin. Ajoit­tain tytön teks­tin­syöttö on vä­syttävää jo­kel­lus­ta ja ok­sen­nus­ta, yhtäk­kiä mim­missä on taas sie­lua kuin it­se saa­ta­nas­sa.

Yllättäväs­ti jou­lu­mark­ki­noil­le ajoi­tet­tu las­ten­koh­kaus saa en­si-il­tan­sa 19. lo­ka­kuu­ta 2016. (VA)