Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Etusivu
Etusivu
Uutuudet
Uutuudet
Genret
Genret
Aakkoset
Aakkoset
Tekijät
Tekijät
Elokuvat genressä: Eeppiset elokuvat
Näytä:
Uusin ensin
Paras ensin
Huonoin ensin
AZ
ZA
Montpensierin prinsessa
(Blu-ray)
Madame de La Fayetten novelliin perustuva elokuva kertoo 1500-luvun hugenottisotien katveeseen kiinnittyvästä romanttisesta draamasta.
Näytä
The Tree of Life
(Blu-ray)
Terrence Malick , 67, on jo kahden uuden elokuvaprojektin jälkituotantovaiheissa.
Näytä
Ben-Hur
(Blu-ray)
Tarvittiin juutalainen ohjaaja kuvaamaan Jeesusta aikalaisen silmin maailman kuuluisimmassa spketaakkelissa, vaikka Willian Wyler ei ollut tehnyt lajityypin elokuvia aiemmin.
Näytä
Winchester ’73 – kohtalon ase
(DVD)
Yhtä kaikkein suurimmista lännenelokuvan klassikoista on nähty ihmeen harvoin televisiossa, mutta DVD:hen voi palata aina halutessaan.
Näytä
Musta Orfeus
(DVD)
Latinalainen Amerikka iski elokuvanystävien tietoisuuteen, kun Orfeuksen taru muutettiin Rion faveloihin, jossa kitaristihurmuri Orfeyu tapaa Kuoleman puvussa entistä rakastajaansa pakenevan maalaistytto Eurydiken.
Näytä
The Lord of the Rings - The Motion Picture Trilogy Extended Edition
(Blu-ray)
Aikaa kului peräti puolitoista vuotta ennen kuin innokkaat fanit saivat Tarun Sormusten herrasta elokuvatrilogian pidennettyina teräväpiirtoversioina.
Näytä
Ensimmäinen
Edellinen
12
13
14
15
16
Seuraava
Viimeinen
Palaa takaisin
Palvelun tarjoavat
Heinäpään Viestintä Oy
https://hevi.fi
ja
MetaVisual Oy
https://metavisual.fi
.